Karting

 

karting kuski

Mikroautoilu eli karting on sekä harrastaja- että ammattilaistasolla harjoitettava autourheilulaji. Suhteellisen yksinkertaisella putkirunkoisella jousittamattomalla autolla ajetaan kilpaa sille tarkoitetulla radalla. Karting on suosituin autourheilun laji nuorten keskuudessa, ja samalla kuitenkin oikeaa autourheilua. Muun muassa lähes kaikki F1-kuskit ovat aloittaneet uransa juuri karting-autoilla.

Suomessa AKK on autourheilun kansallinen lajiliitto. Sen alaisuuteen kuuluu siis myös karting-harrastus. Liiton jäseninä on noin 320 seuraa ympäri Suomen ja seurojen jäsenmäärä on noin 32 000. AKK paitsi hallinnoi ja johtaa autourheilutoimintaa Suomessa, edistää myös autoilun- sekä yleistä liikenneturvallisuutta

Harrastuksen aloittaminen

Kartingia pääsee harrastamaan useimmiten paikallisten autourheiluseurojen järjestämässä koulutuksessa. Koulutukseen kuuluu paitsi sääntöjen opettelu, myös ohjattu ajoharjoittelu. Laji on erittäin tapahtumarikas ja nopeatempoinen. Huippunopeudet saattavat nousta jopa 140 km/t. Laji on myös erittäin katsojaystävällinen, sillä katsomoista näkee useimmiten koko radan tapahtumat.

Harrastuksen pariin pääsevät jo 6-vuotiaat, mutta lajia voi harrastaa lähes kaiken ikäiset. Naperot osallistuvat Cadet-luokkaan, joka on ensimmäinen harrasteluokka. Yhdeksän vuoden iässä voi jo osallistua kansallisiin KF6- ja Raket-luokkiin. Ajamisharrastukseen voivat osallistua niin pojat kuin tytötkin, sillä kilpailut ovat yhteisiä. Ajaa voi varttuneempanakin, jos vauhti kiinnostaa, kilpailuja järjestetään myös aikuisille monissa eri muodoissa.

Mikäli haluaa menestyä autourheilun parissa, tulee harrastukseen ja kilpailemiseen panostaa tosissaan. On hyväksyttävä kilpailemisen tuomat fyysiset ja mentaaliset haasteet jo nuorena. Karting tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden. Suomessa on reilut 50 karting-rataa ja näiden lisäksi on olemassa sisäharjoitteluratoja, joissa voi harrastaa lajia ilmoista tai vuodenajoista riippumatta. Kuriositeettina mainittakoon, että muun muassa formulakuskit Kimi Räikkönen ja Heikki Kovalainen käyvät edelleen välillä kokeilemassa taitojaan karting-autoilla.

Kartingin säännöstöä

Koska karting on Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n laji, on sille olemassa erittäin tarkat säännöt, joissa määritellään muun muassa kilpailemiseen tarvittavat lisenssit niin ajajien kuin mekaanikkojenkin osalta. Kilpailujen järjestämisen edellytykset on annettu hyvin yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi radan ominaisuudet ovat tarkoin määriteltyjä, niin pituuden, leveyden kuin sen kaltevuudenkin suhteen. Suurimmat sallitut automäärät radalla riippuvat radan pituudesta ja autoluokista. Pakollisia rakennelmia ovat myös varikkoalueet, joissa tulee olla paitsi auton huoltoalue sekä pysäköintitilat huoltoautoille.

Ensiavun toimivuus on tärkeä turvallisuuteen liittyvä tekijä. Radan turvatarkastuksessa määritellään turvallisuuteen liittyen henkilökunnan vähimmäismäärä. Kansallisen tason kilpailuissa tulee olla tapahtumien aikana ambulanssi päivystämässä mahdollisten onnettomuuksien varalta.

Yleisissä määräyksissä ja suosituksissa määritellään esimerkiksi autojen katsastukseen liittyviä asioita, kuten autojen painojen ja teknisten määräysten noudattamista. Katsastuksessa kiinnitetään huomiota muun muassa auton rungonnumeroon ja moottorinumeroon niin, että ne vastaavat ilmoitettua. Kuskilla tulee myös olla sopivat ajovarusteet kuten kypärät, käsineet ja ajopuku. Auton yleinen kunto ja säännönmukaisuus, jarrut ja polkimet, polttoainesysteemi, moottorit äänenvaimentimineen ja mahdolliset kiinnitettävät lisäpainot tarkastetaan. Autojen tulee myös täyttää melunormit, jotka ovat luokkakohtaisia.

Autoa koskevia määräyksiä

Auton rakentamista ohjaavat erittäin tarkat mitat, normit ja määräykset. Esimerkiksi auton akselivahvuus on tarkoin määrätty niin että turvallisuusehdot täyttyvät. Polttonesteen ja voiteluöljyjen on oltava määräysten mukaisia. Renkaita on käytettävissä kahdet kilpailua kohden ja niidenkin on oltava määräysten mukaisia. Jopa kilpanumeroita varten tarkoitetut kilvet ovat tarkoin määriteltyjä, kulmien pyöristysasteet mukaan lukien. Luokkakohtaisia määräyksiä ovat muun muassa määrättyjen moottorityyppien käyttö. Cadet-luokassa tulee käyttää Raket 60 CD -moottoria, Micro-luokassa voi käyttää joko Raket 95 tai Raket 85 -moottoreita. Pakoputkien tulee olla määräysten mukaisia.

Kuljettajan käyttämän kypärän tulee täyttää karting-kypäränormit. Myös muut autourheiluun hyväksytyt kypärät ovat sallittuja. Ajoasuna tulee käyttää koko vartalon peittävää hyväksyttyä ajohaalaria, joka on valmistettu nahasta tai vastaavasta materiaalista. Jalkineiden tulee suojata ja peittää nilkat.

Radat

Ulkona sijaitsevat karting-radat kuuluvat usein seuroille, ja niiden tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa. Näillä radoilla käytetään yleensä omaa kalustoa ja radan käyttö edellyttää seuran jäsenyyttä. Ulkoradoilla kilpailu ja ajaminen vaativat siis myös huoltotaitoja. Suomesta löytyy kolme suurempaa karting-keskusta, joista pääset lukemaan lisää täältä.

Suomessa seuratoiminta on hyvin aktiivista, joten ratojakin on suhteellisen paljon. Sisähallit ovat useimmiten yksityisomistuksessa ja niiden toiminnan on tarkoitus tuottaa voittoa omistajilleen. Halleissa käytetään vuokrattuja autoja, joten niiden huolto ja korjaaminen jää vuokranantajan vastuulle.

Karting, kuten muutkin autourheilulajit, on usein koko perheen harrastus. Useimmiten ainakin perheen miesväki on tällä alalla aktiivista. Ensimmäiset autot ostetaan yleensä käytettyinä ja niitä onkin suhteellisen hyvin tarjolla seurojen suuresta määrästä johtuen. Vaikka aloittelija kokee lajin hankaluudet niin sanotusti kantapään kautta, on seuroissa saatavilla tukea ja opastusta lajin harrastuksen sujuvuudeksi.

Ohjaajan tulee oppia paitsi tuntemaan autonsa myös sen tekniikan huolto ja korjaus. Auton säädöt ovat tärkeä tekijä menestyksen kannalta ja tietoa auton käytöksestä saa vain ajamalla. Aktiivinen kilpailu edellyttää matkustamista ja uusien ratojen oppimista. Samalla harrastuksen puitteissa voi löytää yhteishenkeä saman mielisistä kilpatovereista. Rahaa harrastukseen saa uppoamaan juuri sen verran, kuin siihen on varaa sijoittaa. Suhteellisen pienelläkin alkupääomalla pääsee alkuun. Taitavalle kuljettajalle voi aueta hyväkin ura kartingista.

Karting ponnistuslautana tähteyteen

Karting on mitä mainioin harrastus ja hauskaa viihdettä, mutta joillekin se on poikinut myös ammatin. Suomalaisista ammattikuljettjista uransa kartingin parissa ovat aloittaneet oikeastaan kaikki F1-sarjassa kilpailleet kuljettajamme, kuten maailmanmestarit Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen. Molemmat kuljettajat ovat kulkeneet F1 sarjaan kartingin ja F3-sarjan kautta. Lotus on niin ikään ollut tallina näiden molempien herrojen uralla merkittävässä osassa, Häkkisen ensimmäisenä kisatallina ja Räikkösen ensimmäisenä tallina rallivuosien jälkeen.

Ja mitä tähteyteen tulee, nämä kaksi entistä kartingkuskia ovat päässeet koristamaan jos jonkinlaisia parhaiden kuljettajien listauksia ja vaikka Häkkinen onkin jo lopettanut uransa, on häntä silti nähty jos jonkinlaisissa projekteissa. Uransa jälkeen hänet on nähty muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvassa sekä formula-asiantuntijana kasinomaailmassa, joka tälle tähdelle onkin useimpien muiden F1 kurvailijoiden tapaan tuttu Monacosta. Monaco kun on vielä tänä päivänäkin kuuluisa kasinokulttuuristaan, vaikka nykyisin nettikasinoiden maailmaan pääsee sukeltamaan mistä tahansa ja tarjontaa riittää, kuten näet vaikkapa tältä nettikasinoita listaavalta sivulta. Olisiko tässä syytä sille, miksi maailmanmestarimme onkin jo palannut Suomen kamaralle?